Ovet
Ovi on tärkeä osa kotiasi ja sisustamista. Ulko-oven on sovittava yhteen talon julkisivun kanssa ja sisäovet ovat tärkeä osa sisustusta. Oven valintaa kannattaa harkita, jotta valittu ovi miellyttää silmää myös tulevaisuudessa. Nykyaikaiseen kotiin saattaa sopia parhaiten moderni ovi lasiaukolla tai ilman, kun taas perinteisellä peiliovella on kiistämätön paikkansa klassisessa ympäristössä.
Oven ulkonäköön vaikuttaa paljon paitsi sen malli myös pinta. Valittavana on useita eri pintoja: maalatut, viilutetut ja pinnoitetut. Maalatuissa on useita kauniita värisävyjä. Oikea värivalinta esimerkiksi ulko-ovessa antaa ryhtiä ja ilmettä talon ulkonäölle. Lasiaukot ovissa antavat valoisan ja ilmavan vaikutelman. Myös lasivaihtoehtoja on useita.
Ovea ostaessa on tärkeätä huomioida ulkonäöllisten asioiden lisäksi myös oven oikeakokoisuus. On siis tärkeätä ennen ostoa tai tilausta mitata oviaukon korkeus ja leveys. Jos ovi ei ole symmetrinen, tulee tilatessa ilmoittaa oven kätisyys. On hyvä myös muistaa, että erityisesti keväällä ja kesällä tehtaiden toimitusajat saattavat olla pitkiä, tilaus kannattaa siis tehdä ajoissa.
OP-Puu Oy jälleenmyy Jeld-Wenin, 7 Veljeksen, Lepolan Puusepät Oy:n, Skaalan, Ovesta Oy:n, Saajoksen, Warkopin, Vihtaoven ja Veljekset Tomminen Oy:n sisä- ja ulko-ovia sekä erikoismittaisia ja erikoispinnotteisia ovia.
Erikoismittaiset ovet
Välitämme toimitusmyyntinä myös erikoismittaisia ovia, joiden lähtökohtana ovat asiakkaan tarpeet ja toiveet. Toimittajinamme ovat Veljekset Tomminen Oy ja Lepolan Puusepät Oy.
Erikoismittaisten ovien tuotevalikoimaamme kuuluvat seuraavat ovet:
- ulko-ovet
- mökkiovet
- parvekeovet
- varastonovet
- saunanovet
- erikoisovet
- ulko-ovet lämpökäsitellystä koivusta
- peiliovet eri puulajeista
Katso esimerkit tuotevalikoimastamme tästä
|